top of page

Yhteiskunnallisen yrityksen taustatukena KOTS

Yhteiskunnallisen yrityksen taustatukena Tradekan perustaman Kuluttajaosuustoiminnan säätiö – Kaverisovelluksen sosiaalisen hyvinvoinnin mallia kehitetty kuluva vuosi

Tiedote 8.9.2022

Kaverisovellus on aikuisille kehitetty maksuton palvelu, jonka avulla ratkaistaan yhteiskuntaa riivaavaa yksinäisyyden ongelmaa. Kaverisovellus on sovelluskaupoista ladattava appi, jonka avulla voi etsiä itselleen sopivia kavereita ja ystäviä esimerkiksi yhteisen arvojen perusteella. Tradekan perustaman Kuluttajaosuustoiminnan säätiön (KOTS) myöntämän apurahan avulla on kehitetty sosiaalisen hyvinvoinnin kokonaisuutta onnistuneesti. Kaverisovellus lanseeraa loppuvuodesta Sosiaalisen hyvinvoinnin sertifikaatin -toimintamallin, jota voivat hakea vastuulliset yritykset. Sertifikaatin hakijat sitoutuvat tekojen kautta edistämään yksinäisyyden vastaisia toimia.

Kaverisovelluksen on kehittänyt yhteiskunnallinen start up -yritys Superlaiffi Oy. Yrityksen tavoitteena on kehittää ratkaisuja yksinäisyyden helpottamiseksi tekojen kautta. Yritykselle on myönnetty Suomalaisen työn liiton toimesta sekä Yhteiskunnallinen yritys -merkki että suomalaisesta palvelusta kertova Avainlippu.

Tradekan vuonna 2012 perustama Kuluttajaosuustoiminnan säätiö myönsi alkuvuodesta 2022 Kaverisovelluksen kehittämiselle 20 000 euron apurahan.

– KOTSissa pidettiin tärkeänä Kaverisovelluksen tekemää vaikuttavaa työtä yhteiskunnan sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseksi edistämällä yksinäisyyden helpottamista, sanoo KOTSin asiamies Satu Niemelä.

– Ajattelemme, että meidän tehtävänä on laittaa ihmiset voimaan paremmin ja kohtaamaan toisiaan enemmän. Ilman vastuullisten kumppaneiden tukea emme pystyisi näin nopeasti saamaan näin vaikuttavia tekoja aikaan, kertoo Kaverisovelluksen Timo Kuusisto.


Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia monella tasolla. Oleellista on sitoutuminen yhteiskunnallisten vaikutusten edistämiseen liiketoiminnan keinoilla.


–Tekniikan kehittämisen lisäksi teemme vaikuttamistyötä ja kehitämme tapoja, joilla puheet ja korulauseet muuttuvat oikeiksi teoiksi. Yhteiskunnallisena yrityksenä haluamme liittoutua aktiivisten ja vastuullisten tahojen kanssa ja yhdessä edistää kustannustehokasta tapaa helpottaa yksinäisyydestä koituvia haittoja, Kaverisovelluksesta kerrotaan.




Lisätietoja:

Satu Niemelä

puh. 040 561 6802

Satu.Niemela@tradeka.fi Kuluttajaosuustoiminnan säätiö


Timo Kuusisto

puh. 044 577 34 77






 
 

Frendie PRO on
edelläkävijän askel
kohti sosiaalista hyvinvointia.

Frendie raportti esimerkki/mockup

Lataa Frendien sosiaalisen vastuun
vuosiraportti

Frendien vuosiraportti avaa, miksi sosiaalinen vastuu on olennainen osa hyvinvointia, vastuullisuutta ja arjen kohtaamisia. Raportti tarjoaa tiiviin katsauksen vaikuttavuuteen, vastuullisuusraportoinnin perusteisiin ja siihen, miten yksinäisyyden ehkäisyä ja yhteisöllisyyttä voidaan mitata ja johtaa käytännössä.

Kunntele Frendien podcastia

Kauppalehti-logo
Yle Radio Suomi -logo
Yle-logo
Helsingin Sanomat HS -logo
Uusimaa-logo
STT info -logo
HS NYT mielipide -logo
Emotionzine-logo
Download on App Store
Get on Google Play
  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • TikTok

Frendie© - Innovaatio Suomesta! 

Social Welfare Consulting Oy:n

Y-tunnus 3395990–4)

Fredrikinkatu 40 A 2
00100 Helsinki

bottom of page