top of page

Kaverisovellus ja mukaan lähteneet kumppanit kehittämään ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuuria

Kaverisovellus on digitaalinen kohtaamispaikka aikuisille uuden ystävän löytämiseen. Kaverisovellus ja mukaan lähteneet kumppanit ovat sopineet yhteistyöstä pääpainona pandemian syventämän yksinäisyyden kokemisen helpottaminen. Julkistamistilaisuus pidetään 13.9.2021.


“Meillä Suomessa on erikoinen tilanne, sillä joka kolmas kokee yksinäisyyttä. Kaikilla meillä toimijoilla on iso huoli ihmisten jaksamisesta. Viemme jokainen tietoa Kaverisovelluksesta esimerkiksi henkilöstölle sekä kutsumme kaikki kehittämään ja ideoimaan sovellusta”, kertoo Kaverisovelluksen Arla Joensuu alkavasta pilotista.


Kaverisovellus on maksuton palvelu, joka auttaa aikuisia löytämään ystäviä ja seuraa jutteluun, urheilemaan tai vaikkapa kokemaan kulttuuria. Sovellus ohjaa kumppanien palvelujen luokse. Sovellus on kehitysvaiheessa, ja sitä kehitetään ketterästi käyttäjien palautteiden ja ideoiden perusteella.


“Tärkeintä on saada aidosti aikaan konkreettista apua vallitsevaan tilanteeseen. Haluamme todella saada nyt hyvää pöhinää tämän ympärille, tekoja”, Kaverisovelluksesta kerrotaan.

“Käyttäjien haastattelujen perusteella pitää rohkaista ja tukea ihmisiä kohtaamaan toisensa, ja olemme esimerkiksi luoneet sovellukseen keskustelun avausta helpottavia toiminnallisuuksia. Keskustelun avaus pelottaa.”


“Koko maan tavoittavat kumppanit ovat meille todella tärkeitä, haluamme tavoittaa kaikki, myös pikkupaikkakunnilla. Olemme kehittämässä Turvallinen kohtaamispaikka -konseptia yhdessä. Se tullaan lanseeraamaan useissa toimipaikoissa loppuvuodesta.”



Kutsu julkistamistilaisuuteen 13.9.2021


Sovelluksen julkistamistilaisuus pidetään koronaturvallisesti Porvoon vanhassa kaupungissa 13.9.2021 klo 11:00. Paikalle toivotaan median edustajia, sekä asian parissa työskenteleviä. Lisätietoja tapahtumasta täällä, sekä ilmoittautuminen täällä.



 
 

Frendie PRO on
edelläkävijän askel
kohti sosiaalista hyvinvointia.

Frendie raportti esimerkki/mockup

Lataa Frendien sosiaalisen vastuun
vuosiraportti

Frendien vuosiraportti avaa, miksi sosiaalinen vastuu on olennainen osa hyvinvointia, vastuullisuutta ja arjen kohtaamisia. Raportti tarjoaa tiiviin katsauksen vaikuttavuuteen, vastuullisuusraportoinnin perusteisiin ja siihen, miten yksinäisyyden ehkäisyä ja yhteisöllisyyttä voidaan mitata ja johtaa käytännössä.

Kunntele Frendien podcastia

Kauppalehti-logo
Yle Radio Suomi -logo
Yle-logo
Helsingin Sanomat HS -logo
Uusimaa-logo
STT info -logo
HS NYT mielipide -logo
Emotionzine-logo
Download on App Store
Get on Google Play
  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • TikTok

Frendie© - Innovaatio Suomesta! 

Social Welfare Consulting Oy:n

Y-tunnus 3395990–4)

Fredrikinkatu 40 A 2
00100 Helsinki

bottom of page